Perhekuvaus.
Perhekuvaus on usein muutakin kuin vain valokuvien ottamista.
Se on hetki pysähtyä arjen keskellä ja tallentaa sitä, miltä elämä tuntuu juuri nyt – lasten ilmeet, eleet ja yhdessäolo, jotka muuttuvat huomaamatta vuodesta toiseen. Kuvaan perheitä Lahdessa ja Päijät-Hämeessä sekä studiolla että miljöössä, luonnollisesti ja ilman kiirettä. Tärkeintä minulle on, että kuvaus tuntuu teidän näköiseltä ja että hetki on miellyttävä myös lapsille.
Perhekuvauksessa edetään lasten ehdoilla. Lapset saavat liikkua, tutkia ympäristöä ja leikkiä – minä seuraan mukana ja tallennan hetkiä sellaisina kuin ne syntyvät. Välillä pysähdytään poseeraamaan hetkeksi yhdessä vanhempien avulla, ja sitten jatketaan taas. Kuvaus ei ole yhtäjaksoista poseerausta, vaan vuorottelua toiminnan ja pienten yhteisten hetkien välillä. Tällä tavalla kuvaus pysyy rennompana myös lapsille, ja kuviin tallentuu aitoja ilmeitä, eleitä ja yhdessäoloa.
Suunnittelen jokaisen perhekuvauksen juuri teidän perheelle ja teidän tyyliinne sopivaksi. Perhekuvaus voidaan toteuttaa kauniilla studiollani Lahdessa tai valitussa miljöössä – vaihtoehtoja löytyy niin lähialueilta kuin kauempaakin.
Kuvaushetki on myös teille yhteistä aikaa perheenä. Autan teitä rentoutumaan ja ohjaan sopivasti, jotta lopputuloksena syntyy luonnollisia, teidän näköisiä kuvia. Näihin hetkiin on helppo palata vielä vuosienkin päästä, kun lapset ovat kasvaneet ja elämänvaiheet muuttuneet.
Ikuistetaan teidän perheen rakkaus ja läheisyys pysyviksi muistoiksi <3
Jos et ole varma, mikä kuvaus sopii teille parhaiten, voit ottaa yhteyttä myös vain kysyäksesi. Yhteydenotto ei sido mihinkään.