Valokuvataiteilja
Salla Vesa-Tikkanen
Artist Statement
Työskentelen ihmislähtöisen valokuvan parissa dokumentaarisen ja taiteellisen ilmaisun rajapinnassa. Tutkin työssäni hiljaisuutta, läsnäoloa ja hienovaraisia siirtymiä ihmisen ja ympäristön välillä. Minua kiinnostaa erityisesti ihmisen sisäinen tila. Se mikä ei ole heti nähtävissä, mutta joka tuntuu kuvassa.
Valokuvissani ihminen on usein läsnä suhteessa tilaan tai maisemaan. Pieni hahmo voimakkaassa ympäristössä, katse joka ei suuntaudu suoraan kameraan, ele joka on lähes huomaamaton. Näissä tilanteissa syntyy jännite, joka kantaa kuvaa.
Valokuvaaminen ei ole minulle vain tekemistä, vaan sisäinen tarve. Kun en tee kuvia, huomaan kaipaavani niitä fyysisesti ja henkisesti. Kuvaaminen on tapa olla yhteydessä maailmaan ja itseeni, ja siksi palaan sen pariin yhä uudelleen.
Työskentelytapani vaihtelee tilanteen mukaan. Se voi olla hidasta ja tarkkailevaa tai intuitiivista ja nopeaa. Usein löydän kuvan vasta hetkessä, enkä pyri ennalta määriteltyyn lopputulokseen. Prosessi on minulle merkityksellinen ja toisinaan kuva saa täyden merkityksensä vasta jälkikäteen.
Teoksissani katse on lempeä mutta rehellinen. En pyri selittämään tai pakottamaan tunnetta, vaan jätän tilaa myös katsojan omalle tulkinnalle. Avoimuus ja viipyminen ovat työssäni keskeisiä.
Bio
Salla Vesa-Tikkanen (s. 1984) on suomalainen valokuvataiteilija, joka on työskennellyt valokuvan parissa vuodesta 2010 lähtien. Valokuva on kulkenut hänen elämässään mukana jo ennen ammatillista uraansa ja varhaisia töitä on julkaistu verkossa 2000-luvulla.
Vesa-Tikkanen työskentelee sekä asiakaslähtöisen tilaustyön että taiteellisen työskentelyn parissa. Hänen ilmaisunsa on vuosien myötä syventynyt dokumentaarisen ja taiteellisen valokuvan rajapintaan, jossa korostuvat ihmislähtöinen lähestymistapa, valo ja ihmisen suhde ympäristöön.
Hän on koulutukseltaan valokuvaaja (Helsinki Design School) ja suorittaa parhaillaan kuvataiteilijan (AMK) tutkintoa. Vesa-Tikkanen työskentelee Suomessa ja toteuttaa projekteja myös kansainvälisesti.
CV
Salla Vesa-Tikkanen
s. 1984
-
2025–
Kuvataiteilija (AMK), Lapin ammattikorkeakoulu2015–2016
Valokuvaajan tutkinto, Helsinki Design School2014–2016
Kuvataideopinnot (AMK), Muotoiluinstituutti, Lahti -
2021–
Valokuvataiteilija ja yrittäjä, Salla Vesa-Tikkanen Photography2010–
Työskentely valokuvan parissa eri rooleissa (freelance- ja tilaustyöt) -
2017
Neljä naisvalokuvaajaa, yhteisnäyttely, Turku2016
Helsinki Design School -vuosikurssin yhteisnäyttely, Helsinki -
2022
Prowed Award – World’s Top 50 Wedding Photographer, 2 kunniamainintaa2022
Vuoden Hääkuva -kilpailu, finaali (Top 10)2021
Prowed Award – World’s Top 25 Wedding Photographer, 4 kunniamainintaa